Aspectum on menneen reilun vuoden aikana ollut määrittelemässä Marimekon kotimaan myynnin asiakkuusstrategisia valintoja ja ollut suunnittelemassa ja starttaamassa asiakkuuksien johtamisen mallin käyttöönottoa.

 
Mervi Metsänen-Kalliovaara

Marimekko on vuonna 1951 perustettu johtava suomalainen tekstiili- ja vaatetusalan designyritys. Yhtiö suunnittelee ja valmistaa sekä markkinoi Suomessa ja ulkomailla Marimekko-tuotemerkillä korkealuokkaisia vaatteita, sisustustekstiilejä, laukkuja ja muita asusteita.

DI Mervi Metsänen-Kalliovaara toimii Marimekon myyntijohtajana. Ennen Marimekkoa hänellä on kokemusta mm. Iittalan ja L’Orealin vastaavista tehtävistä.

Marimekon menestys on aina perustunut omaperäiseen luovuuteen ja designiin. Näin yhtiössä uskotaan jatkossakin olevan.

– Fokus on nyt entistä enemmän kuluttaja-asiakkaissa ja heidän ymmärtämisessä. Luomistyö on jatkossakin erittäin olennainen menestystekijä. Emme halua tuottaa kompromisseja, sillä sen tuloksena tulee vain keskinkertaisuutta. Luovuus ja asiakkuus eivät ole käsitteinä ristiriidassa, Päinvastoin, kertoo myyntijohtaja Mervi Metsänen Kalliovaara.

Jatkossa interaktiivisuus kuluttaja-asiakkaiden kanssa on välttämätöntä, sillä asiakkaamme haluavat osallistua entistä aktiivisemmin. He muodostavat erilaisia yhteisöjä. Jo nyt verkossa on esimerkiksi Marimekko-fanien blogeja. – Haluamme ymmärtää asiakkaitamme. Erityisen kiinnostava kohderyhmä on nuoret kuluttajat. Miten voisimme olla ”part of young community”?, Kalliovaara pohtii.

– Myös myyjä on osa brändiämme. Marimekko on leikkisä, elämäniloinen ja tuo iloa ihmisten arkeen. Tämän pitää välittyä myös myymälässä. Kyse ei ole vain rationaalisesta asiasta. Viime kädessä asiakaspalvelu ratkaisee pelin. Hyvä myyjä on erittäin tavoitteellinen ja osaa jopa johdatella asiakasta. Sosiaalinen kyvykkyys on ydinosaamista, Metsänen-Kalliovaara määrittelee huippumyyjän ominaisuuksia.
– Olemme lanseeranneet käyttöön myynnin kehityssuunnitelman, eräänlaisen asiakkuuden kehityskeskustelun, joka on otettu jakelutieasiakkaissa erittäin positiivisesti vastaan. Siinä näkökulmana on olla auttamassa asiakkaan bisnestä menestymään, kertoo Mervi Metsänen-Kalliovaara yhtenä esimerkkinä asiakkuuden johtamisen käytännön toimenpiteistä.

Aspectum Marimekon kumppanina

– Asiakkuuksien johtaminen on kokonaisvaltainen kehittymisalue.
– Tiivis yhteistyö Aspectumin vastuukonsulttien kanssa perustuu molemminpuoliseen panostukseen. Olemme tyytyväisiä Aspectumin palveluihin sen kaikissa eri vaiheissa. Parhaillaan meneillä olevat asiakkuusvalmennukset ovat olleet erinomaisia ja palaute osallistujilta on ollut juuri sitä, mitä odotimmekin.

< Takaisin referensseihin