Autamme asiakkaitamme menestymään asiakkuuksiaan ja suhteitaan johtamalla.
Asiakkuuksien johtaminen on ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistapa. Kyse on suhdemarkkinoinnin soveltamisesta kokonaisvaltaisesti kaikkiin liiketoiminnan kannalta tärkeisiin sidosryhmiin: asiakkaisiin, henkilöstöön, yhteistyökumppaneihin ja omistajiin. Tähtäimessä on kokonaisvaltainen liiketoimintamalli, joka tuottaa arvoa kaikkiin näihin suhteisiin. Aspectum auttaa asiakkaitaan saavuttamaan kilpailuetua suhteiden johtamisella.
Haluamme olla ylivoimaisesti paras asiakkuuksien johtamisen tutkimus-, konsultointi- ja valmennuspalveluiden tuottaja Suomessa. Asiakkaamme haluavat muuttua tuotanto-ohjautuvista asiakkuusohjautuviksi. Tähtäämme yhä kokonaisvaltaisempien palvelukokonaisuuksien huipputaitajiksi tämän muutosilmiön osalta.
Olemme kasvaneet voimakkaasti viime vuosina: vuodesta 2006 vuoteen 2008 liikevaihtomme kolminkertaistui. Liiketoimintamme on ollut kannattavaa koko olemassa olomme ajan. Vuonna 2008 sijoituimme Kauppalehden Suomen menestyjät -listalla oman toimialamme kärkeen ja kaikkien Suomessa toimivien yritystenkin joukossa parhaan promillen joukkoon. Tämä on edellyttänyt meiltä vahvaa kasvua, kannattavaa liiketoimintaa, hyvää sijoitetun pääoman tuottoa ja vakavaraista toimintaa. Olemme siis soveltaneet asiakkuusajattelua omaan liiketoimintaamme – elämme asiakkuusfilosofiamme mukaisesti.
Emme halua tyytyä historian menestykseen vaan pidämme katseemme koko ajan edessäpäin. Tavoittelemme edelleen vahvaa kasvua kannattavuudesta olennaisesti tinkimättä. Aiomme kasvaa sekä uusien asiakasryhmien että uusien markkina-alueiden avulla. Keskitymme yhä vahvemmin asiakkuusajatteluun etsien sille samalla laajempia soveltamisen tapoja.
Haluamme nousta johtavaksi asiakkuusajattelun edustajaksi paitsi yrityssektorilla, myös julkisen sektorin markkinoilla. Julkisella sektorilla on edessään ennen kokematon uudistumistarve, jossa asiakkuusajattelu on ratkaisun avaimena. Aiomme olla tässä muutosaallossa vahvasti mukana. Tavoitteenamme on jalostaa palveluita myös pk-yritysten ja vientimarkkinoilta kasvua hakevien yritysten tarpeisiin. Kansainvälistymme auttamalla asiakkaitamme kansainvälistymään. Lisäksi vahvistamme osaamistamme ja palveluitamme erityisesti oppivaa asiakkuutta edistävien tietopalveluiden ja taitovalmennuksen osalta.
